Controller, Maventa
Hae mukaan Maventan kasvutarinaan!
Haemme Maventan Finance -tiimiin kokenutta Controlleria!
Mikä sinua meillä odottaa?
Sähköinen laskutus tulee olemaan Euroopan talouden merkittävin tehostaja vuosikymmeniin. Toimialaa juuri nyt nopeasti liikuttava tekijä on Euroopan komission juuri hyväksymä ViDA. Maventa on johtava sähköisen laskutuksen operaattori Pohjoismaisissa pk-yrityksille suunnatuissa ohjelmistoissa. Positiomme on erinomainen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme, sillä haluamme olla johtava palveluntarjoaja kaikkialla Euroopassa. Maventa on osa Visma-konsernia, joka on Euroopan suurin SaaS-yritys, jolla on yli 2,5 Mrd. euron liikevaihto ja 15 000 työntekijää.
Olemme irtautumassa Visma Solutions Oy:sta Maventa Oy:ksi. Maventan liikevaihto tulee olemaan yli 10M euroa irtautumisen jälkeen. Muutoksen myötä rakennamme uudelle yritykselle taloushallinnon, jolle tulee soveltuvin osin myös muita admin-vastuita. Meillä ei siis ole vielä valmista pöytää, johon istua, vaan pääset vaikuttamaan siihen, miltä uuden yhtiön arki näyttää! Tehtävä muotoutuu omien vahvuuksiesi ja yrityksen tarpeiden mukaisesti. Työtä tehdään yhteistyössä oman pienen tiimin sekä yrityksen eri toimintojen kanssa. Taloushallinnon keskeinen vastuu on tuoda talouden näkökulma ja data liiketoiminnan johtamiseen kasvua kiihdyttämään sekä hoitaa mm. konserniraportointia onnistuneesti.
Vastuullesi tehtävässä lukeutuu:
- Laskenta ja raportointi
- Data-analytiikka ja sen kehittäminen
- Budjetointiin ja ennusteprosessiin osallistuminen
- Visma-konsernille ja muille kolmansille osapuolille raportointi
- Mahdolliset avustavat ulkoisen laskennan tehtävät
Hoidat muutkin rutiinitehtävät ylpeydellä ja kehität talouden prosesseja proaktiivisesti. Tehtävään sisältyy myös käytössä olevien eri järjestelmien pääkäyttäjyys, jonka myötä mm. toteutat muutokset pääsyihin työsuhteiden muutostilanteissa ja hoidat lisenssien uusinnat.
Mitä toivomme sinulta?
- Aiempaa kokemusta controlling -tehtävistä
- Taulukkolaskennan sujuvaa osaamista
- Kädet savessa -asennetta
- Hyviä kommunikointi- ja viestintätaitoja niin suomeksi kuin englanniksi
- Analyyttista, eteenpäin katsovaa työskentelytapaa
- Kykyä työskennellä alati muuttuvassa työympäristössä
- Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
Kokemus BI-työkaluista ja tietojärjestelmistä sekä kiinnostus aihetta kohtaan on avuksi tehtävässä. Myös datan ymmärrys katsotaan eduksi. Työskentelemme Visman ohjelmistotyökaluilla, mutta emme edellytä aiempaa kokemusta juuri näistä työkaluista.
Työntekijämme ovat ratkaisukeskeisiä, positiivisia sekä yhteisiin tavoitteisiin sitoutuneita. Ohjelmistoala kehittyy nopeasti ja muutokset ovat jatkuvia. Tämä vaatii työntekijöiltä rohkeutta, ketteryyttä sekä uusien asioiden oppimista joka päivä. Näiden lisäksi edellytämme oma-aloitteisuutta ja vastuunkantamista. Tuot omalla persoonallasi ja positiivisella asenteella lisämaustetta yhteisöömme. Tehtävässä teet yhteistyötä yli funktio- ja tiimirajojen.
Haluamme, että kasvat ja viihdyt meillä
Työ on todella merkityksellistä, sillä verkkolaskutuksen ja reaaliaikaisen arvonlisäveroraportoinnin avulla kyetään eliminoimaan arvonlisäverovaje. Näin verovarat saadaan kerättyä ja kanavoitua merkityksellisiin asioihin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Maventa-tiimi on huippukiva ja kunnianhimoinen. Haluamme aidosti panostaa yrityksen kasvuun ja huolehtia työntekijöidemme hyvinvoinnista sekä osaamisen kehittymisestä. Pääset myös jättämään kädenjälkesi taloushallinnon toimintaan.
Kiinnostuitko? Kuulemme sinusta mielellään lisää!
Jätäthän CV:n tai LinkedIn-profiilisi sekä mahdollisen hakukirjeesi viimeistään 6.1.2025.
Voit työskennellä Helsingin toimipisteessä tai etänä. Palkkahaarukka tehtävässä on noin 3800-5300 €/kk kokemuksestasi riippuen, mutta kuulemme mielellämme odotuksistasi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Heikki Malkamäki, heikki.malkamaki@visma.com
Visma rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa kehittämällä liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja ja palveluja. Parannamme ihmisten arkea sujuvoittamalla ja automatisoimalla yritysten ja organisaatioiden päivittäisiä tehtäviä. 15 700 työntekijää, 1,9 miljoonaa yksityisen ja julkisen sektorin asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa sekä lähes 2,4 mrd euron liikevaihto sitouttavat meidät kehittämään toimivia ratkaisuja huomisen tekijöille. www.visma.fi
- Department
- Business Growth & Support
- Role
- Controller
- Locations
- Helsinki
- Remote status
- Hybrid Remote
- Company
- Maventa Oy
- Application deadline
- 06 January, 2025
- Sub Category
- Finance
About Visma Finland
Visma is a leading provider of core business software for a more efficient and resilient society. We simplify the work of companies and organisations of all sizes, empowering people and helping businesses grow and thrive.
Think of Visma as an ecosystem of companies, cultures, and people, united by shared values and the vision to shape the future of society through technology. In Finland, we already help 200,000 customers achieve better results.
Controller, Maventa
Hae mukaan Maventan kasvutarinaan!
Loading application form